Ranskalainen animaattori-ohjaaja-esiintyjä Bertrand Mandico ja brasilialainen monilahjakkuus Gustavo Vinagre ovat kansainvälisen pervofilmiskenen uusimpia lemmikkejä. Näissä kahdessa teoksessa kerrotaan tarinoita pornon tekemisestä, keinoin jotka ovat vallattoman perverssejä ja monimuotoisia. Mandico on paljosta velkaa niin Jack Smithin camp-hengelle kuin Walerian Borowzykin anteliaan sensuellille surrealismillekin, ja mausteena on vielä Jacques Scanderlarin homoelokuvista tuttua terää. Vinagre taas hitsaa yhteen erityislaatuisia vaikutteita, Bruce La Brucen provokaatioista vaihtoehtopornoguru Eon Mckain tyyliin, ja on mukana myös 70- ja 80-lukujen Boca do Lixo -elokuvien kokeellista hardcore-formalismia. Tuloksena on varman loisteliasta jälkeä, joka muistuttaa meitä yhdestä elokuvakulttuurin pysyvistä totuuksista: homoporno on sellainen rajavyöhyke, joka kykenee yhä tuottamaan jotain jännittävää.

French animator-director-performer Bertrand Mandico and Brazilian cinema polymath Gustavo Vinagre are the latest darlings of an international film culture that likes its treats with a twist. In these two works, both tell stories about the making of porn using aesthetics best described as unruly going perversely polymorphous: Mandico’s owes as much to Jack Smith’ian campiness as to Walerian Borowczyk’s voluptuously sensual surrealism, all spiced with a touch of Jacques Scanderlari’s gay cinema of cruelty; while Vinagre fuses an edgy whole from inspirations as diverse as provocateur extraordinaire Bruce La Bruce, alt porn guru Eon Mckai, and everything 70s and 80s Boca do Lixo cinema of hardcore sex and hardercore formalist experimentation has on offer. The result is invariably dazzling and re-enforces one important truth about contemporary film culture: Gay porn is one of its few remaining edges – here, things happen.