Useimmat kai päätyvät pornoalalle (tai sen liepeille), koska jostain on saatava rahaa. Niin käy Christinellekin kun hän ryhtyy lipunmyyjäksi pornoteatteriin. Salin pimeydestä kantautuva kiimainen mourunta alkaa kuitenkin houkuttaa häntä, ja hän huomaa itsessään uusia puolia: salin takaosasta hän saa katsoa valkokankaan nimettömien nautintoja salaa ja rauhassa. Christine huomaa nauttivansa tästä asetelmasta, jossa hän voi hallita tilaa katseellaan tulematta itse nähdyksi. Tämä halun katse ottaa haltuunsa yhden teatterin vakiasiakkaista, selittämätöntä väkivaltaa hehkuvan oudon miehen. Variety on erinomainen esimerkki 80-luvun New Yorkin muodollisesta, hallitusta ja älyllisesti tarkasta independent-skenestä (skene paistaa läpi lopputeksteistäkin). Varietyn kansainvälisestä suosiosta huolimatta Bette Gordonin oli vaikea löytää rahoitusta seuraaviin projekteihinsa – patriarkaattia älykkäästi haastava taide taisi olla liikaa nykykulttuurille, jossa ollaan kyllä kaikelle muulle niin avoimia.

Most people probably end in (the vicinity of) porn because they need money. So does Christine when she takes on a job selling tickets at a sex film theatre. There she discovers new sides in herself: Slowly she gives in to the lure of horny moans emanating from the venue’s inner dark, slowly she starts to watch from behind, to enjoy the spectacle of anonymous bodies lost in pleasure… Or as she will soon find out: What she truly enjoys is watching without being seen, feeling powerful for being in control of a situation, scenario unbeknownst to the one watched – in her case: a regular at the theatre whose air is subtly violent and his behavior mysterious. Gazing makes the world turn porn… Variety is a prime example for 80s New York independent cinema of the most refined, formally controlled, intellectually rigorous kind (the credits, by the way, read like a who’s who of the scene). Despite the film’s international success, Bette Gordon had a hard time getting further projects realized – brainy art that challenges the parameters of patriarchal power is probably the one provocation our oh-so-open-minded culture cannot deal with.