Joskus 1990-luvun lopulla brittiläinen tv-dokkariguru Brian Hill sai loistavan idean: mitä jos yhteiskunnan laitaeläjät saisivatkin uuden äänen – lauluäänen! Hill ryhtyi tekemään teossarjaa, jonka keskeiset kohtaukset tehtiin kaikki samalla kaavalla: Hill haastatteli valitsemiaan ihmisiä ja muokkasi sitten heidän puheistaan lauluja, jotka tallennettiin kameralle alkuperäisten haastateltavien laulamina. Eiväthän useimmat heistä laulaa osaa, mutta ei sen väliä – melodiat toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja sanoitukset ovat suorastaan transformatiivisia. Laulaessaan omia sanankäänteitään Hillin haastateltavat saavat sekä toteuttaa itseään että muuttua joksikuksi hieman toiseksi, voimakkaammaksi ja lumoavammaksi. Pornography: The Musical on epäilemättä brechtiläisin pornoalasta tehty dokumenttielokuva.

Sometime in the late 1990s, British TV-documentary master Brian Hill had a splendid idea: Why not give some inhabitants of society’s fringes a voice like they never had before – a singing voice! Thus, Hill embarked on a loose series of works whose core scenes were crafted following an identical creative pattern: First Hill would conduct interviews with the people chosen to appear in the film, then he’d re-shape their spoken words into songs, which finally would be performed on camera by the original interviewees. Doesn’t matter that most of them can’t really sing – the melodies are simple enough, while the lyrics… And this is where it gets fascinating: One can see that the people recognize themselves in the words and phrases, but in a different, transformed way – they get the chance to remain themselves but become someone different at the same time, someone glamorously vociferous even when their words are few and meek. So please have fun with the porn talents and business types of Pornography: The Musical, arguably the most Brecht’ian documentary ever done on this particular culture!