Tinto Brass on ollut italialainen instituutio jo puoli vuosisataa: 60- ja 70-luvuilla hänet tunnettiin provokaattorina, jonka seksillä kyllästettyjä genretuotoksia nostettiin isoilla festivaaleilla sodanjälkeisen elokuvataiteen merkkiteoksiksi; mutta 80-luvun puolivälin jälkeen Brassista tuli kansallinen setämies, jonka tuoreempia töitä alettiin kohdella lähinnä tekotaiteellisina seksifilmeinä, joiden varjolla hän on voinut antautua muodokkaiden takamusten ihailulle. Mutta ehkäpä vanhan surrealistin uudempi tuotanto onkin tietyllä tavalla entistä kumouksellisempaa siinä, miten se esittää seksin iloisena ja elämänmyönteisenä eikä ahdistuneena ja häpeällisenä? Monella on todellakin iloinen: nuoren Lolan seksuaalinen uteliaisuus, hyvää huonoa esimerkkiä näyttävä André-irstailija, Lolan leskiäitiä esittävän pehmeän kurvikkaan Serena Grandin hyväntahtoinen olemus ja Brassin oma rooli kylän orkesterinjohtajana toimivat elävänä voimana, jonka rinnalla perinteisen komea mutta konservatiivinen Masetto vaikuttaa lähinnä idiootilta. Pitäkää silmät auki elokuvan puolivälin tanssikohtauksen varalta – siitä ihan jokainen voi oppia jotain!
—
For the last half century, Tinto Brass has been an institution of Italian public life: In the 60s and 70s, he was an agent provocateur whose sex-laced genre romps played the big festivals and were considered grand achievements of postwar movie art – but from the mid-80s on, Brass turned into something like the nation’s naughty uncle whose latest work struck critics as little more than artsy erotica in which he indulged his passion for well-shaped butts. But maybe the old surrealist worked his magic in those years in far more subversive ways then before: by showing sex as something guileless, fun and life-affirming instead of tortured and guilt-riddled? Monella is certainly like that: Young Lola’s curiosity for men, libertine André’s good bad example, the benevolent presence of warmly curvy Serena Grandi as Lola’s widowed mum, plus Brass’ own turn as the village orchestra’s conductor certainly make the conventionally good-looking but conservative Masetto look like an idiot. Watch out for the dance scene in the middle: Everybody can learn something from that one, everybody!
