Seeprapeipot olivat lähtökohtana Luise Donschenin mosaiikkimaiselle tutkielmalle, jossa tarkastellaan uskottomuutta ja halua kulttuurisina tekniikoina. Mukana menossa ovat John Malkovich (itsenään), joka pohtii miksi hänelle aina tarjotaan rooleja Vicomte de Valmontina, paroni de Charluksena, Kaarle Toisena tai Giacomo Casanovana; bizarrlady Undine de Rivière, joka hyväilee vieraansa autuuteen ja saa monumentaalisen orgasmin hypnoosissa; benediktiiniveli Eilja Pott, joka omistautuu Kristuksen ruumiille hyvin samaan tapaan kuin Undine miesten kehoille; ornitologi Wolfgang Forstmeier, joka ei pääse yli seeprapeippojen julkeudesta; ja lukuisia nuoria näyttelijöitä, jotka saavat vanhat viettelyn eleet näyttämään tuoreilta ja luovat aina uusia syitä pelehtimiseen. Harvassa ovat elokuvat, jotka onnistuvat olemaan sekä älyllisiä että aistillisia yhtäaikaa – ja Casanova Gene on tämän harvinaisen lajin poikkeuksellisen edustava yksilö.
—
And here are the Zebra Finches! They were the starting point for Luise Donschen’s mosaic-like essay on the good in promiscuity and desire as cultural technique. Along for the ride are John Malkovich as John Malkovich, wondering why he’s offered rakish parts like the Vicomte de Valmont, Baron de Charlus, Charles II, or indeed Giacomo Casanova; Bizarrlady Undine de Rivière who caresses a guest to bliss and has a monumental orgasm under hypnosis; Benedictine Brother Eilja Pott of Nütschau Priory whose devotion to the body of Christ is not that different from Undine’s to the bodies of men; Wolfgang Forstmeier, an ornithologist who’s simply baffled by the cheek of those Zebra Finches; as well as many gorgeous young thespians who act out those oh-so-familiar but also fresh rites of seduction. Few and far apart are the films that manage to be both brainy and sensual; The Casanova Gene is an especially fine specimen of this extremely rare breed!
