60-luvun puolivälistä alkaen James Herbert keskittyi elokuvissaan vain yhteen lajiin: alastonkuvaan. Tässä valinnassa hän on ainoa laatuaan. Hän löysi mallinsa lähiympäristöstään: ensin ystäviä, myöhemmin opiskelijoita ja heidän ystäviään. Mallit olivat iältään aina kahdenkymmenen pinnassa. Herbertin ja mallien väliseen sopimukseen kuului, että tapaamisissaan he improvisoivat ennaltasovitun teeman ympärillä, käyttäen apunaan sekä ympäristöä että toisiaan – ja kun materiaali oli kuvattu, Herbert katosi studioonsa sommittelemaan siitä herkkiä, kauniita, vietteleviä kudelmia. Tunnelmiltaan nämä lyhytelokuvat ovat hyvinkin vaihtelevia: Automan (1988) muistuttaa Beckettistä, kun taas Kolja & Sana (1996) on pesunkestävää teinileffaa.
—
Starting in the Mid-60s, James Herbert focused his filmmaking on a single genre: the nude – in fact, he’s the only auteur in film history to do so. His models he found among the people around him: first friends, later students and their friends. He only filmed women and men in their late teens, early twenties. With all of them, he made something of a pact: They’d meet at a motive agreed on before where they’d do a session during which they’d improvise with their surroundings as well as each other; with the material gathered, Herbert would then vanish in his studio where he’d study the footage, slowly creating precious weaves of time, works fragile and precious, beautiful, seductive and sensual. Mind that they cover a vast variety of moods: Automan (1988) eg. has that certain Beckett something, while Kolja & Sana (1996) smells above all like teen spirit…
