Arkena tohtori Sayer auttaa tarvitsevia, mutta viikonloppuisin vallan saa hänen toinen puolensa: naisten kuoliaaksi kiduttamisesta kiksinsä saava psykopaatti. Marian on määrä olla hänen seuraava uhrinsa – mutta kuka onkaan metsästäjä ja kuka saalis? Vuonna 1969 The Laughing Women sai kyseenalaista mainetta sadomasokismin kuvaustensa vuoksi, mikä ei yllätä kun ottaa huomioon Philippe Leroyn limaisen yläluokkaisuuden ja 70-luvun diivan Dagmar Lassanderin alati kärsivän ilmeen – joka kyllä muuttuu elokuvan edetessä… Nykykatsojaan tekee vaikutuksen elokuvan Via Veneto -tyyli hillittöminen pop art -lavasteineen – ja toki myös tarina naisesta, joka ei suostu uhrin asemaan.
—
During the week, Dr. Sayer helps the needy – but when the weekend come, his shadow side is given free reign: a psychopath who enjoys torturing women to death. Maria shall be his next victim – but who is the hunted and who is the prey? Back in ’69, The Laughing Women was notorious for its depiction of sadomasochism, unsurprisingly considering how Philippe Leroy oozes high-class nastiness and privilege, while 70s diva Dagmar Lassander walks around with a perennially hurt hit-me expression on her face – at first, only at first… Today the film impresses more with its Via Veneto swing, artsy-and-loving-it swagger, outrageous pop-art-or-bust set design – as well as its tale of a woman who refuses to be a victim.
