Monen vuosikymmenen ajan japanilaista elokuvaa hallitsi seksi. 1970- ja 80-luvuilla seksifilmit kattoivat lähes kaksi kolmasosaa elokuvien vuosittaisesta tuotantomäärästä. Näistä suurin osa oli pink eigaa: erikoistuneille teattereille tuotettua pehmopornoa, jota näytettiin yleensä kolmen tunninmittaisen pätkän näytännöissä. Perinne jatkuu edelleen. Pink eigan erikoisuutena voidaan pitää sen erityistä suhdetta avant-gardeen ja undergroundiin. Jo 60-luvun puolivälissä ohjaajat käyttivät pink eigan suomaa tilaa kokeilevaan työhön – sekä poliittiseen että muodolliseen. 80-luvun aikana pink eigasta muodostui jonkinlainen turvapaikka taiteellisesti seikkailunhaluisemmille. Vaikkapa Zeze Takahisa (Tōkyō X Erotica, 2001) onnistui luomaan buddhalaisia elokuvia, joissa yhdistyvät huoleton vakavuus ja muodon kokeellisuus. Seuraavassa sukupolvessa Zezen oppilas Imaoka Shinji otti aiheekseen teini-iän kömpelyyden ja melankolian. Tulokset olivat joskus hämmentäviä, kuten hänen pääteoksensa, camp-söpöilevä musikaali Underwater Love (2011) osoittaa. Imaokan toinen opettaja ja Zezen toveri Satō Hisayasu tuli 80-luvun festivaali- ja art-house-piireissä tunnetuksi haastavista sadistisen ja masokistisen kaipuun kuvauksistaan. An Aria on Gazes (1992) päättää perjantain ja johdattelee kohti Peter Stricklandin valikoimia aarteita.
—
For several decades, Japanese cinema consisted mainly of sex films – we’re talking about up to two-third of the annual production during the 1970s and ’80s. The majority of those are pink eiga: soft-core erotica destined for specialized theaters where the usually hour-long works are shown in triple bills, non-stop, to this day. A particularity of pink eiga is its extraordinary connection to the avant-garde and the underground: Already in its earliest stages, during the mid-60s, directors used this sphere of productions for all kinds of experiments – be they political, be they formal(ist). During the 80s, pink eiga became something of a sanctuary for the artistically more adventurous minded. Zeze Takahisa (Tokyo X Erotica; 2001) eg. managed to create genuinely Buddhist movies whose carefree seriousness and formal inventiveness are unlike anything in modern cinema. His student Imaoka Shinji, one generation on, made teenage awkwardness and melancholia his main subject – with sometimes perplexing results, as witnessed by his magnum opus: Underwater Love (2011), a campy musical about the death-conquering powers of puppy love eternal! Another of Imaoka’s teachers and an old comrade-in-arms of Zeze: Satō Hisayasu, became an international 80s festival and art-house celebrity due to his deeply challenging narratives about the masochism of desire and the sadism of longing… His An Aria on Gazes (1992) is perfect way to end day 2, and lead over to Peter Strickland’s treasure chest.
An Aria on Gazes
Uwaki-zuma: Chijoku-zeme; Satō Hisayasu; 1992; 35mm; 64min
Perjantai 13.5. klo: 23:00 Teatteri Union
Underwater Love
Onna no kappa; Imaoka Shinji; 2001; 35mm; 87min
Perjantai 13.5. klo: 21:00 Teatteri Union
